Mustikkamaa

Jäähyväiset

 

Helsingin Demarinuoret luovuttivat Mustikkamaan vuokraoikeuden Sompasaunaseuralle.

 

Näin ollen myös Mehun toiminta Mustikkamaalla päättyi.

 

Jäähyväiset pidettiin sunnuntaina 25.8.2024. Paikalla oli tasan 30 jäsentä.

 

Puheenjohtaja sulki majan oven viimeisen kerran klo 17.02.

 

Mehun tarina Mustikkamaalla oli päättynyt.

 

Mustikkamaan itäkärjessä sijaitsee Helsingin kaupungilta vuokrattu 2.147m2 suuruinen maa-alue. Vuokralaisena on Helsingin Sosialidemokraattinen Nuorisopiiri ry.

Nuorison toiminnalla on tällä alueella pitkät perinteet. Ensimmäinen sopimus solmittiin - alueen käytöstä kesäsiirtolana - kaupungin ja sosialidemokraattisten nuorten kesken vuonna 1927.

Tänä päivänä Mustikkamaalla on vuonna 1997 vahvistettu asemakaava. Sen mukaisesti vuokra-alue kuuluu VL–1 tunnuksella merkittyyn kaava-alueeseen lähivirkistysalue, kansanpuisto.

WP_000960.jpg (1.1 MB)

Mustikkamaan vuokra-alue on voimassa olevan sopimuksen mukaisesti vuokrattu järjestö– ja harrastustoimintaa varten. Tätä toimintaa palvelee myös alueella sijaitseva rakennus, joka on luovutettu sosialidemokraattiselle nuorisojärjestölle noin 50 vuotta sitten. Rakennusta käytettiin eri aikoina tilapäisesti myös asumiseen. Näin voitiin turvata rakennuksen säilyminen käyttökuntoisena silloinkin, kun nuorten vapaa-ajanviettotavat suuntautuivat muualle.

Käytön suunnitelmallinen jatkuvuus sai kuitenkin ryhtiä noin 20 vuotta sitten. Tuolloin toimintansa jo vakiinnuttanut kuntourheiluseura MEHU ry alkoi tukea nuoria ja osallistua rakennuksen ja koko vuokra-alueen kunnossapitoon.

Alueelle on 50-luvulla nuorten toimesta rakennettu täysimittainen lentopallokenttä. Kenttä peruskorjattiin 90-luvun alussa MEHUn ja nuorison yhteistyönä nykyiseen asuunsa. Kenttä soveltuu myös petankin pelaamiseen, jota MEHUssa innolla harrastetaan.

Mustikkamaan yleistä uimarantaa... Eikun uimaan!
Talvi 2022 helmikuussa lumi/tuuli pudottivat männynoksia.