Mehumatka Ahvenanmaalle 25.-28.8.2022

Mehu-matka tehtiin Maarianhaminaan Ahvenanmaalle

 

Tilausbussi Kiasman edestä torstaina klo 17.30 Turkuun M/S Viking Grace  iltalaivalle.

Mukana oli 42 matkailijaa. Kaikki olivat ajoissa paikalla ja matka alkoi iloisissa tunnelmissa.

Matkan aikana bussiin tuli ongelmia ja jouduttiin pysähtymään Piikkiössä. Bussin moottorista oli tullut nesteet ulos. Hätäapuna annettiin 10 l nestettä  ja matka jatkui

Turun linja-autoasemalle saakka. Loppumatka jouduttiin menemään takseilla satamaan.

Laivalla nautimme yhteisen buffetillallisen ja sen jälkeen laivan ohjelmasta.

 

 

Aamulla aamiaisen yhteydessä ihastelimme Tukholman saaristoa matkalla Maarianhaminaan.

Saavuimme Maarianhaminaan perjantaina klo 14.10, satamassa meitä odotti bussi

oppaan kanssa. Saimme kattavan kuvauksen Maarianhaminasta.

Kiertoajelu päättyi hotelli Pommerniin, johon majoituimme kahdeksi yöksi.

 

 

Samaan aikaan Maarianhaminassa vietettiin Pride-viikkoa.
Kulkue lähdössä torilta.
Museolaiva Pommern.
Pride-kulkueen päätöspaikka.

 

 

 

 

Lauantaina aamupäivän ohjelmassa oli  ASAHIa Ullan johdolla

läheisessä puutarhassa.

Osallistujia oli 23.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Muuten Mehulaiset levittäytyivät pitkin Maarianhaminaa, osa kävi vähän kauempanakin.

 

 

 

Iltasella nautittiin hotellin baarissa MEHU-kuoharit.

Seppo kertoi siihen mennessä matkalla tapahtunutta ja hiukan tulevaakin.

 

Jussi huudatti MEHU-huudon.

Asta tulkitsi Lauri Tähkän Polte.
Hessu "Pappa" tulkitsi Olavi Virran tangon Hurmio.
Mehulainen tanssii Mehulaisen kanssa
Mehulaiset bilettää.
Seurustelua.
Filosofointia?

 

Paluu sunnuntaina, lähtö Maarianhaminasta klo 14.25 M/S Viking Gracella.

Osa nautti Buffet Auroran antimista ruokajuomineen klo 15.00.

 

Meno- ja paluumatkalla MEHUlaiset kunnostautuivat mm:ssa Karaokessa, biletyksessä sekä filosofoinnissa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Saavuimme Turkuun klo 19.50. Bussi lähti satamasta heti laivan saapumisen jälkeen.

Perillä Helsingissä olimme ilman kommelluksia noin klo 22.30.